Pauliina Soini päätyi Oscar Softwarelle jätettyään avoimen hakemuksen. Oscar oli tullut Pauliinalle tutuksi Yrityspäiviltä, jossa hän oli käynyt kuuntelemassa yrityksen infoiskua.
– Yrityksestä välittyi tosi kiva kuva ja hyvä fiilis. Mutta vielä tuolloin ajattelin, etten näkisi itseäni IT-firmassa töissä, vaan ajattelin suuntaavani jonnekin muualle, Pauliina kertoo.
Yrityspäivien jälkeen Pauliina törmäsi Oscarin omaan ständiin Tampereen yliopiston Hervannan kampuksen käytävillä, Pauliinalle tuttavallisemmin TTY:llä. Oscarin työntekijän kanssa tuli puheeksi, ettei Pauliina näkisi itseään IT-talolla hommissa. Pauliinaa kuitenkin vakuuteltiin, että hänen lukemistaan kursseista ja taustasta olisi hyötyä Oscarilla. Häntä kehotettiinkin rohkeasti pistämään hakemusta sisään.
Nyt Pauliina on työskennellyt Oscarilla kolmen ja puolen vuoden ajan. Hän aloitti asiakaspalveluprojektipäällikkönä asiakaskehityksessä, toimien alkuaikoina enemmän olemassa olevien asiakkuuksien parissa. Pauliina teki myös diplomityönsä Oscarille työn ohessa.
Tällä hetkellä Pauliina toimii käyttöönottoprojektien parissa. Projektipäällikkönä hän vastaa viimekädessä projektien läpivienneistä, toimien samalla sovelluskonsulttina omissa ja kollegoiden projekteissa. Sovelluskonsultit ottavat käyttöön tiettyjä osa-alueita ERP-järjestelmästä, joita Oscar kehittää ja toimittaa.
– Saatan vastata esimerkiksi myynnin toimintojen käyttöönotosta, Pauliina täsmentää.
– Mä en oikeastaan missään vaiheessa opiskeluaikoina tiennyt mitä haluan tehdä. Ajatus siitä, etten voisi mennä IT-taloon töihin, johtui siitä, että valitsin opintokokonaisuuteni niin, että mulla ei ollut mitään ohjelmointia siellä, Pauliina kertoo.
Myöhemmin Pauliinalle kuitenkin selkeni, että tehdyt opinto- ja kurssivalinnat eivät vaikuta siihen, mihin töihin voi päätyä.
– Ei ne valinnat määrittele, vaan enemmän määrittelee se, miten työelämässä on valmis oppimaan ja kehittämään itseään, Pauliina sanoo.
– Muistan ajatelleeni, että oma opintokokonaisuuteni on hirveä sillisalaatti, joka sisältää kaikenlaista. Ajattelin ihan viime metreille asti, ennen kuin Oscarille tulin töihin, että mitä tällä kokonaisuudella teen, kun en varsinaisesti ole minkään osa-alueen asiantuntija, jatkaa Pauliina.
Pauliina painottaa ja vahvistaa oman kokemuksensa kautta, että mikään kurssi tai opintokokonaisuus tuskin menee hukkaan. Hän kannustaakin lukemaan just sitä, mikä itseään sillä hetkellä kiinnostaa ja motivoi. Pauliina luki liiketoiminnan uudistamista, tiedonhallintaa, tuotantotaloutta ja -tekniikkaa sekä logistiikkaa ja saikin omien sanojensa mukaan hyvät lähtötason tiedot, joita on työssään päässyt kehittämään ja syventämään.
Sillisalaattikin on siis osoittautunut myöhemmin hyödylliseksi työelämässä.
– TTY:llä opitaan oppimaan, enemmänkin se koulutus on tarjonnut kyvyn hankkia ja käsitellä tietoa, Pauliina toteaa.
Oscarilla työskentelemisen etuihin Pauliina listaa työilmapiirin, yhteisöllisyyden ja luottamuksen. Parasta on kuulemma työkaverit, heidän kanssaan on kiva tehdä töitä. Monipuolisen ja haastavan työnkuvan Pauliina sanoo myös parhaiksi puoliksi, se mahdollistaa hänen sanojensa mukaan kokoaikaisen itsensä kehittämisen.
– Oscarilla kannustetaan ja tarjotaan välineet kehittymiseen. Vastuuta annetaan ja sitä myös kannustetaan ottamaan, Pauliina kiteyttää.
Pauliinan näkemyksen mukaan Oscarille sopii tiedonjanoinen ihminen, joka haluaa kehittyä ja oppia uutta.
– Täällä ei saa valmista ohjekirjaa käteen, vaan raamit, joiden sisällä kasvaa. Tosi paljon on itsestä kiinni, että mitä ja miten sä teet sen, Pauliina kertoo Oscarilla työskentelystä.
Pauliina kannustaa hakemaan Oscarille töihin, pistihän hänkin avoimen hakemuksen menemään ja sillä tiellä ollaan edelleen.
Oscar Softwaren urasivut löydät osoitteesta: https://careers.oscar.fi/
Sosiaalisesta mediasta löydät Oscarin @oscarsoftware