Tietojohtamista Profit Softwarella

Ilari Hauhia: ”Tärkeintä on kyky ja halukkuus oppia uutta.”

Myönnän suoraan, että ennakkoon en ollut aivan varma, mitä business intelligence -konsultin työnkuvaan kuuluu. Aloitin Profit Softwarella osa-aikaisessa työsuhteessa toisen vuoden opiskelijana tammikuussa 2020. Junior BI Developer -roolissa tehtäväkseni annettiin kehittää analytiikkaa, tietomalleja ja dataputkia konsultin roolissa useammalle eri Profit Softwaren asiakkaalle. Viimeisen vuoden aikana olen oppinut, että työssä pääsee tekemään hyvinkin monia datan käsittelyyn ja liikuttamiseen liittyviä asioita, eikä työnkuvaa pysty edelleenkään tiivistämään yhteen lauseeseen.

Alun perin vuonna 1992 perustettu Profit Software toimittaa erilaisia järjestelmäratkaisuja ja konsulttipalveluita finanssialalle. Lisäksi yhtiö tarjoaa analytiikka- ja tiedonhallintapalveluita useille toimijoille eri toimialoilla. Erityisesti analytiikka- ja tiedohallintapalveluiden kehitykseen etsitään jatkuvasti osaavia tietojohtajia, minkä vuoksi Profit Software tekee tiivistä yhteistyötä tietojohtajakilta Man@gerin kanssa.

Usein projektin tarkoituksena on saada esimerkiksi tehtaan testilaitteilta peräisin oleva tai vaikkapa asiakaskyselyiden avulla kerätty data näkymään loppuraporteilla niin, että datasta jalostetun tiedon avulla voidaan tehdä liiketoiminnan kannalta oleellisia päätöksiä. Matkalla lähteestä loppuraportille dataa täytyy usein esimerkiksi varastoida, siirtää eri palvelimien välillä tai yhdistellä sitä muuhun dataan.

Työsuhteeni alkuvaihe meni pitkälti uusien asioiden opiskeluun. Käytännössä työn kannalta tärkeät työkalut ja teknologiat, joihin kuuluvat muun muassa SSIS, SSAS, Tableau, QlikView ja Power Bi, tulevat konkreettisesti tutuiksi vasta työn ohessa. Yliopiston kursseista työn kannalta kenties merkittävintä tietoa antavat tietokantojen suunnitteluun keskittyvät kurssit, joihin kannattaa paneutua, mikäli ura alan parissa kiinnostaa.

Työssä menestymisen kannalta tärkeintä on kyky ja halukkuus oppia uutta. Itselleni tulee edelleen päivittäin vastaan tilanteita, joissa jotain ongelmaa täytyy selvittää esimerkiksi Googlen tai kollegoiden avustuksella.

Henkilökohtaisesti voin suositella Profit Softwarea työpaikkana. Yrityksessä kannustetaan opiskeluun, ja esimerkiksi raskaan opintoperiodin keskellä tai tenttiviikon aikana työt joustavat opintojen tilanteen mukaan. Myös työntekijän omat toiveet urakehityksen suhteen otetaan huomioon. Esimerkiksi itse olen kuluneen reilun vuoden aikana suuntautunut teknisestä tekemistä hiljalleen enemmän projekti- ja palvelupäällikön tehtäviin.

Elina Suuronen: ”Työssä korostuvat ongelmanratkaisukyky, liiketoiminnan ymmärtäminen sekä kommunikointitaidot.”

Laitoin hakemuksen Profit Softwarelle kevättalvella 2020. Nopeasti hakemuksen lähettämisen jälkeen minua pyydettiin haastatteluun, jonka päätteeksi minulle lyötiin Power BI -ennakkotehtävä kotiin ratkottavaksi. Osa-aikaiset työt Junior BI Developerina pääsin aloittamaan elokuussa 2020. Samoihin aikoihin aloitin myös viidennen vuoden tietojohtamisen opintojen parissa Tampereen yliopistossa.

Työt alkoivat opiskellemalla itselleni uusia työkaluja, joihin kuuluivat muun muassa SSIS, SSRS ja SSAS. Pääsääntöisesti olen työskennellyt etänä lukuunottamatta muutamia toimistolla tehtyjä perehdytyksiä. Etänä aloittaminen uudessa työpaikassa ja tehtävässä tuo tietenkin haasteita, mutta yli 7 kk aikana olen huomannut, että apua saa helposti etänäkin eri viestintäkanavien välityksellä, kuten Teamsillä tai Slackillä.

Tavalliseen työpäivääni kuuluu asiakkaiden ylläpitotyöpyyntöjen ratkontaa. Lisäksi pidämme usein asiakkaiden ja muiden Profitin konsulttien kanssa palavereja, joissa käymme läpi esimerkiksi työpyyntöjen statuksia. Olen päässyt mukaan myös isompiin projekteihin ja ollut mukana esimerkiksi järjestelmäintegraation toteuttamisessa. Tässä projektissa pääsin tutustumaan asiakkaan tietovarastointikokonaisuuteen ja näin, kuinka data siirtyy lähdejärjestelmän tiedostoista raportointiin.

Työt ovat antaneet korvaamatonta kokemusta liiketoimintatiedon hallinnasta ja sen käytännön toteuttamisesta. Omasta mielestäni työssä korostuvat ongelmanratkaisukyky, liiketoiminnan ymmärtäminen sekä kommunikointitaidot. Tietenkin teknisellä osaamisella on iso merkitys, mutta nuo kolme taitoa luovat pohjan työskentelemiselle. Teknistä osaamista olen kerryttänyt paljon työn aikana. On parasta, kun joka päivä oppii lisää.

Tällä hetkellä teen töitä kolme päivää viikossa ja opiskelemiselle olen pyhittänyt loppuviikon. Kursseja minulla on tällä hetkellä menossa kolme, joten töille riittää hyvin aikaa. Olemme myös keskustelleet mahdollisuudesta tehdä diplomityö Profitilla. Profitilla parasta joustavuuden lisäksi on uuden oppiminen ja vastuun saaminen heti töiden aluksi.

 

Kiinnostuitko työskentelystä Profit Softwarella? Hakumme Junior BI Developeriksi Tampereelle ja Poriin ovat auki 31.3.2021 asti.

Katso avoimet työpaikkamme ja hae!


Tutustu muihin julkaisuihin

Työelämän kautta tulevaksi tietojohtajaksi

Työelämän kautta tulevaksi tietojohtajaksi Hei man@gerilaiset! Olen Matias Kangas, ensimmäisen vuoden maisterivaiheen opiskelija ja Man@gerin maisterifuksi vuosimallia 2022. Työskentelen tällä hetkellä CGI:llä Healthcare and Welfare

Lue Lisää

Tämän tietojohtajan taival toi Digialle

Tämän tietojohtajan taival toi Digialle Olen Titta, Man@gerin fuksi vuodelta 2018 ja työskentelen Digialla NetSuite-tiimissä ratkaisukonsulttina täällä Digian Tampereen toimistolla, Finlaysonin alueella. Lukion jälkeen pääsin

Lue Lisää

Ohjelmistosuunnittelijana Goforella

Gofore työllistää todella laajalla skaalalla IT-alan osaajia ja tietojohtajiakin mahtuu joukkoon erilaisilla taustoilla ja osaamisalueilla. Rekrytahti on myös tällä hetkellä kova ja kasvua on tapahtunut

Lue Lisää

Tietojohtaja on ikuinen opiskelija

Moro! Täällä kirjoittelee Katri. Aloitin tijolla 2016 ja valmistuin viime vuonna, ja nykyisin työskentelen Data Engineerinä Solitalla. Tässä blogissa pohdin omia kokemuksiani datan parissa työskentelystä

Lue Lisää

Projektinhallintaa Oscar Softwarella

Oscar Software Oy:n pääliiketoimintana on tuotannonohjausjärjestelmien toimittaminen asiakkaille. Päätuotteiden toimituksissa projektinhallintaa lähestytään klassisella otteella, jossa projektin tavoitteet ja sisältö ovat selvillä alusta alkaen. Asiakasprojektit pyörähtävät

Lue Lisää

Goforella tietojohtajasta on moneksi

Tietojohtamisen koulutus antaa valmiudet työskennellä monilla erilaisilla toimialoilla, rooleissa ja tehtävissä. Myös Goforella on tietojohtamiselta valmistuneita tai vielä opiskelevia työntekijöitä varsin erilaisissa rooleissa töissä. Yrityksenä

Lue Lisää